Kollegoille ja minulle tarjoutui jokunen vuosi sitten ainutlaatuinen mahdollisuus analysoida virvelillä pyydettyjen haukisaaliiden vaihtelua Tammisaaren ulkosaaristossa. Kyseessä oli aineisto yksityiseltä luonnonsuojelualueelta, jonka osakkaiden velvollisuus oli pitää päiväkirjaa saalismääristä. Aineistosta käy ilmi myös kalastukseen käytetty aika, eli saalismäärät oli mahdollista korjata siten että siinä huomioitiin pyyntiponnistuksen vaihtelu (saalis suhteutettuna kalastukseen käytettyyn aikaan, englanniksi Catch per Unit Effort, eli CPUE). Päiväkirjaa alettiin pitää jo vuonna 1939, joten ajanjakso on todella pitkä.
Kuten haukisaalista kuvaavasta kuvasta ilmenee, tapahtui haukien lukumäärässä iso romahdus 1960-luvun alussa, ja toinen romahdus 1980-luvun alussa. Haukisaalis tänään on lukumääräisesti vain muutaman prosentin kokoinen verrattuna tarkastelujakson alkuun. Samalla haukien keskikoko on kuitenkin kasvanut.
Aineisto on analysoitu tilastollisesti, ja olemme myös etsineet ympäristötekijöitä jotka korreloivat vaihtelujen kanssa. Ylivoimaisesti selvin korrelaatio löytyi haukisaaliin ja veden näkösyvyyden, eli sameutta osoittavan mitan, välillä. Veden läpinäkyvyyttä kuvaavasta käyrästä on helppo huomata että näkösyvyys on ollut laskussa koko mittausjakson.
Korrelaatiot eivät sinänsä kerro syy-yhteyksistä vielä kovinkaan paljoa, ja toki haukia löytyy sameistakin vesistä. Syy-yhteyksien selventämiseksi olemme analysoineet myös muita ympäristötekijöitä, joihin veden sameuden tiedetään vaikuttavan. Yksi sellainen on rakkolevä, joka vaatii paljon valoa, eli kirkasta vettä.
Näin yksi tutkimuksen tekijöistä, kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen, kommentoi rakkolevän merkitystä hauen menestymiselle ulkosaaristossa: ”Hauki tarvitsee suoja- ja väijymispaikkoja, joita rakkolevä on tarjonnut. Sen vähentyminen on heijastunut suoraan haukien määrään ulkosaaristossa".
Haukien keskikoon kasvu tuntuu ensi silmäyksellä hämmentävältä. Professori Lehtoselta löytyy kuitenkin tähänkin selitys: "Syy lienee se, että nuoret hauet eivät ole enää vaeltaneet ulkosaaristoon suojapaikkojen kadottua. Rakkolevän palaaminen todennäköisesti muuttaisi tämänkin tilanteen".
Sen sijaan muissa tutkimuksissa on osoitettu että suuret yksilöt saattavat vaeltaa sisäsaaristosta ulkosaariostoon varsinkin lämpiminä kesinä, mikä sekin on omiaan kasvattamaan haukien keskikokoa. On syytä myös huomata että veden samentuminen ei ole vaikuttanut samalla tavalla sisäsaaristossa, jossa on runsaasti muuta vesikasvistoa kuin sameudesta kärsivää rakkolevää.
Huomion arvoista tuloksissa on, että haukisaaliin dramaattinen pienentyminen tapahtui vuosikymmeniä ennen merimetson kannan kasvua, ja itse asiassa silloin kuin hyljepopulaatiotkin olivat ympäristömyrkkyjen johdosta hätää kärsimässä. Vapaa-ajankalastuskin oli ankarammin säädelty kuin nykyään. Näitä kolmea tekijäähän syytetään herkästi kalaston muutoksista.
Luonnollisesti kaikki tekijät on syytä tutkia ja huomioida kalastonhoidossa, eikä haukikannan kehitystä voi yleistää muihin lajeihin. On kuitenkin selvää että hauen menestys ulkosaaristossa on riippuvainen rehevöitymistilanteesta, joka vaikuttaa veden kirkkauteen ja sitä kautta rakkolevään.
Teksti ja kuvat pohjautuvat tieteelliseen julkaisuun sarjassa Fisheries Management and Ecology, vol. 16, s. 484 - 491. Tulkinnat ovat kuitenkin kirjoittajan, sekä lainausten osalta professori Lehtosen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti