Asiaa eduskuntaan

Hyvät kalakaverit,

Uusimaa, Vihreät 119

Tiedättekö että meidät rinnastetaan rannikko-Suomessa käytävissä keskusteluissa usein hylkeisiin ja merimetsoihin? Kalat ovat "loppuneet" ja sehän on tietenkin jonkun vika. Tuosta kalojen "loppumisesta" ensin sen verran, että näin samassa lehdessä ja samalla viikolla kaksi otsikkoa. Toinen oli: "Merimetsot tuhoavat kalastuksen", ja toinen muutamaa päivää myöhemmin: "Kaikkien aikojen saalis ammattikalastajille". Jompi kumpi otsikko taisi olla pielessä.

Mutta tietenkin kalasto on muuttunut: särkikalat valtaavat alaa; mm. lohi, taimen, kampela, ja luonnollinen siikakanta ovat hätää kärsimässä. Ulkosaaristossa haukikannat ovat romahtaneet (ks aiempi blogini). Syitä pitää siis pohtia. Otetaan ensiksi merimetso. Tieteelliset tutkimukset eivät ole löytäneet todisteita siitä, että merimetsolla olisi tuhoisa vaikutus kalastukseen. Paikoitellen vaikuttaa jopa siltä, että merimetson tärkeimpiin kuuluvien saalislajien, eli ahvenen ja särjen, kannat ovat kasvaneet. Jos särkikaloja tarkastellaan erikseen, on aivan selvää, että merimetsot eivät pysty kontrolloimaan niiden kantoja. 

Merimetsojen kannarajoituksia äänekkäimmin vaativat ovat kärkkäitä arvostelemaan tutkimuksia erilaisista puutteista. Vuodenaikaisuutta, alueellisia eroja yms. ei ole huomioitu. Arvostelun sijaan pitäisi vaatia että asiaa tutkitaan enemmän. Jos ja kun kysymys on yhteiskunnalle relevantti, pitää siis vaatia tällaisille tutkimuksille rahoitusta. Yllämainitusta huolimatta en tarkoita ettei voimakkaasti lisääntynyt saalistaja vaikuttaisi jollakin tavalla ekosysteemiin. Mutta miten? Tällä hetkellä en tutkijana uskaltaisi edes luvata, että merimetsojen hävittäminen ei johtaisi jopa suurempaan särkikalojen dominanssiin kuin tällä hetkellä. Merimetsot toki syövät muitakin lajeja, mutta on aivan selvää että särkikalat ovat keskeinen ravinnonlähde. Ja saman ravinnonlähteen suitsimiseen käytetään muuten tällä hetkellä verovaroja (poistokalastus; ks. toinen aiemmista blogeistani). Merimetsot tekevät tätä hommaa ihan ilmaiseksi. Mutta tosiaan, kyllä asiaa pitää tutkia tarkemmin. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä järkeviä päätöksiä kannanrajoituksista.

Entä hylkeet ja me vapaa-ajankalastajat? Kyllä, laitan meidät samaan kategoriaan. Haluan nimittäin muistuttaa seuraavasta: 1800 - 1900 lukujen taitteessa saariston hylje- ja ihmispopulaatiot olivat molemmat huipussaan. Ja kalaa riitti kaikille. Saaristolaiset (joiden jälkeläisiin muuten kuulun) eivät tietenkään olleet vapaa-ajankalastajia, vaan ammatti- tai kotitarvekalastajia. Kuitenkin menetelmät olivat pienimuotoisia verrattuna nykyiseen tehokalastukseen, ja hyvinkin verrattavissa vapaa-ajankalastukseen.

Hylkeistä vielä sen verran, että niiden aiheuttamat pyyntivahingot ovat tietenkin kiistattomia. Nämä kuuluvat taloudellisesti kompensoitaviin haittoihin. Lisäksi EU käyttää suunnattomasti rahaa kalastuslaivaston ryöstöretkiin maailman merillä. Mitä jos edes pieni osa rahoista suunnattaisiin paremmin Itämeren pyyntivahinkoihin sekä hylkeenkestäviin pyyntimenetelmiin?

Tähän väliin on hyvä sanoa, että hyväksyn sinänsä metsästyksen keinona suitsia ylisuuria populaatioita. Metsästetäänhän monia eläimiä - hirvi on hyvä esimerkki lajista, jonka aiheuttamat haitat liikenteessä ja metsänhoidossa ymmärretään erittäin hyvin, ja metsästystä voidaan toteuttaa suunnitelmallisesti. Pitää vain ymmärtää syy-yhteydet. Varsinkaan merimetsojen osalta näin ei ole.

Entä onko meillä vapaa-ajankalastajilla vastuuta kalakantojen kehityksestä? Tietenkin on, ja vastuuntuntoisen kalastuksen pitää luonnollisesti olla jokaiselle tärkeä asia. Kalastusta koskevien sääntöjen noudattamisella ja ihan normaalilla maalaisjärvellä päästään pitkälle. Varsinkin kun vapaa-ajan kalastus on kaikesta huolimatta pienimuotoista verrattuna ammatilliseen tehokalastukseen.

Mutta palatakseni kalakantoihin. Jos negatiivista kehitystä ei voi selittää erilaisilla lempisyyllisillä, kuten vapaa-ajan kalastajilla, hylkeillä ja merimetsoilla, niin millä sitten? En halua lisätä vastakkainasettelua, mutta ihan objektiivisesti on pakko todeta erilaisista yhteyksistä (mm. Hangon kalastusalueen hallitus, nyk. Länsi Uudenmaan kalastusalue), että ammattikalastajien suhtautuminen kestäviin kalastusmenetelmiin on usein hyvin epäluuloista. Ehkä tämä johtuu osittain juuri liiallisesta vastakkainasettelusta - tutkijoiden ja "viherpiipertäjien" argumentit tyrmätään lähtökohtaisesti. Toinen syy saattaa olla taloudellinen näkökulma. Vaikka jopa ymmärretään, että pyyntikiintiöt, lajikohtaiset kiellot, verkkojen silmäkokojen rajoitukset ym. ovat pitkällä tähtäimellä järkeviä, ei silti haluta myöntää tätä, koska omaan kukkaroon sattuu lyhyellä tähtäimellä. Tässäkin yhteydessä peräänkuulutan EU:n taholta ymmärrystä Itämeren erityisoloihin. 

Lohikalojen osalta on selvää, että voimme ylikalastuksen ohella löytää syyn romahdukselle kutujokien patoamisesta. Tässä on nähtävissä hidasta mutta myönteistä kehitystä. Raaseporin kaupunginhallituksessa minulla on ollu mahdollisuus puhua lämpimästi Karjaanjoen kalateiden rahoittamisesta. Tämä ei ollut huonossa taloustilanteessa läpihuutojuttu, mutta on palkitsevaa huomata että hyvällä argumenoinnilla ja asiantuntemuksella on merkitystä päätöksenteossa, yli puoluerajojen. Hyvin siis meni, ja oletta varmaan seuranneet hienoa kehitystä muuallakin. Tekemistä kuitenkin riittää. Minusta uuden eduskunnan pitää laittaa vauhtia rattaisiin. Energiayhtiöille velvoite rahoittaa kalateitä. Ei se sen vaikeampaa ole.

Yllä olen puhunut erilaisista suorista vaikutuksista eri kalalajeihin. Näiden rinnalla keskeinen seikka kalaston kannalta on tietenkin vesien tila. Itämeressä rehevöityminen on ehdottomasti suurin haittatekijä monessa mielessä, ja sillä on vakavia vaikutuksia myös kalastoon. Minulla on selkeä toimintaohjelma rehevöitymisen osalta. Eduskunnan on edellytettävä, että maamme vanhanaikaiset vedenpuhdistamot uudisetetaan korkealle tasolle kaikkialla. Nyt meillä on erittäin hyvin toimivia puhdistamoja (esim. Helsingissä), mutta myös jälkijättöisiä. Seuraavan eduskunnan ja hallituksen on lisäksi vaadittava että EU-pakotteet eivät kohdistu kansainvälisiin investointeihin Venäjän vedenpuhdistamoihin. 

Vedenpuhdistamojen tehon optimointi on iso askel oikeaan suuntaan, mutta se ei riitä. Toinen tärkeä askel koskee maataloutta. Maatalouden päästöt johtuvat maatalouspolitiikasta - eivät yksittäisistä maanviljelijöistä. Tuskin yksikään maanviljelijä haluaa ehdoin tahdoin tuhota Itämerta. Sen sijaan maanviljelijät toteuttavat maatalouspolitiikkaa annetuilla reunaehdoilla - siis maataloustukien ja erilaisten säädösten puitteissa. 

Yleensä päätöksenteon ongelmana on raha. Väitän, että maatalouden osalta rahoitus on olemassa. Käyttäähän EU suunnattomia summia maatalouteen. Nämä summat tulee suunnata oikein! Eli sellaisiin toimiin jotka vähentävät ravinnepäästöjä. Esimerkkejä on monia, kuten suojakaistat, ravinnepäästöjen osalta ongelmallisten alojen laittaminen kesannolle, ravinteita sitovien lajikkeiden suosiminen, kosteikkojen perustaminen, ja kiertotalouden kannustaminen (mm. lannan osalta). Lisäksi byrokratiaa on kevennettävä huomattavasti. Keskustelin juuri maanviljelijän kanssa, joka kertoi että karjatilat jättävät usein ympäristötukien hakemisen kokonaan sikseensä juuri byrokratiasta johtuen. Suomen seuraavan hallituksen asialistalla on siis nostettava korkealle  EU:n ympäristötukijärjestelmän uusiminen Itämeren hyväksi. Samalla on vaadittava että Puolaan ja Baltiaan tehtävät valtavat investoinnit lihatiloihin sidotaan päästöjen tiukkaan hallintaan.

Rehevöitymisestä on puhuttu todella pitkään. Väitän, että toimien keskeisin jarru on maanviljelijäväestöstä riippuvaisten puolueiden (Keskusta, RKP etunenässä) pelko omien kannattajien reaktiosta mikäli kissa nostetaan pöydälle. Tuossa aiemmassa kappaleessa yritin näyttää, että tämä voidaan tehdä rakentavasti. Valitettavasti on ollut kovin helppoa suunnata katseet populistisella tavalla merimetsoihin, hylkeisiin - ja meihin. Tämän on muututtava.